Tähtihetkiä ja hetken Tähtiä

 Kerroin aiemmin Neiti B:stä ja Herra Voicesta sekä ensimmäisestä keikastani karaokessa. Sen keikan jälkeen halusin oikeastaan näyttää kait itselleni, että minä en lannistu. Kiinnostuin siis alasta yhä enemmän. Näin minulle ja Herra Voicelle syntyi pitkä taival yhteisistä keikoista. Tein siis Herra Voicelle keikkaa ja minusta tulikin hänen luottohenkilönsä ja ykkösvetäjä.

Herra Voice oli boheemi eikä hänellä ollut mitään hajua tai siis edes tietoa järjestyksestä. Tarkoitan tällä sitä, että kaikki keikkakamat oli niin sanotusti hujan hajan, kaikki piti etsiä jostain kaameasta kamamylläkästä. Laitteet joko toimi tai sitten ei ja pääasiassa ne eivät toimineet. Osa karaokelevyistä oli levypakeissa ja osa taas niissä helvetin PULUNRAISKAAMISSA TORIKASSEISSA, vitun kangaskasseissa joista puuttui joko kantohihna tai sitten ne oli paikattu Jeesus-teipillä (ilmastointiteippi) sellaisiksi teippikasoiksi, aargh…

Ajatelkaa jos keikka alkoi klo 21.00. Todellisuudessa se alkoi osaltani jo klo 18.00. Silloin olin jo siellä varastolla hakemassa tai siis oikeammin romujen hautausmaalla etsimässä niitä keikkakamoja. Se varasto oli niin täynnä kaikenlaista, että ei kellään. Levypakit oli sentään numeroitu ja niihin kuuluvat PULUNRAISKAAMAT TORIKASSIT, joissa oli ehkä loput levyt, kopioidut laululistat, kynät ja joitain paperilappuja joihin joku onnellinen karaokelaulaja saisi sitten piirrellä ne laulutoiveensa. Tarvike- ja mikrofonisalkut joista saattoi löytyä mitä vaan mutta ei sitä mitä siellä olisi pitänyt olla. Reilu tunti meni kunnes sai haalittua sieltä ”varastosta” kaiken tarvitsemani mukaan tai siis kaiken, otin mitä kuvittelin tarvitsevani. Kuvalevysoittimen, kaiuttimet, kaiuttimien jalat, television, vahvistimen, levyt, tarvikesalkut, mikrofonit jne..

Yleensä olin keikkapaikalla tuntia ennen keikkaa kasaamassa noita laitteita. Tarvikesalkku, se oli mysteeri, aina ja joka kerta. En tiedä miksi tarvikesalkku aina vaihtui? Avaat salkun ja otat jostain johdosta kiinni. Sieltä nousee sellainen johtopallo, siis johtomyytti niin kuin lankakerä. Siinä kerässä oli sitten sulassa sovussa kaiutinpiuhat, mikrofonipiuhat Rca-johdot ja liittimet kuvapiuhat ja jotain, ihan mitä vaan. Mikrofonisalkku oli toinen mysteeri. Otit johdosta kiinni niin sieltä nousi koko sisältö roikkuen sen yhden mikrofonipiuhan varassa kera mikrofonien. Siinä syy miksi olin aina ajoissa keikkapaikalla kun ei koskaan tiennyt mitä olit haalinut varastolta mukaan. Tiedättekö, että tuollainen opettaa. Kuitenkin siitä toivottomasta romukasasta syntyi ihan toimiva karaoke, ihmeellistä sinänsä.

Mutta ne mikrofonit olivat kyllä ihan perseestä. Shure merkkiset ja sellaiset halvimmat mahdolliset joiden hinta oli 12,00€ kpl. Tässä on nyt sen verran sanottava, että Shure on kyllä hyvä, mutta näköjään niilläkin on myynnissä ihan paskaa tavaraa. Voitte vaan kuvitella miltä niistä laulaja kuulosti. Tuollainen halpa mikrofoni kun on vaan paska joka ei toista mitään muuta kun ylä- ja alaäänen, ihan kamalaa. No olisitte nähneet ne kaiutinkaapit. Sata kiloa painavat vanhat Cerwin Vegat, tosiaan jo kulta-aikansa nähneet, mutta kun niistä ääni lähti niin mikäs siinä, Herra Voicelle kelpasi ja asiakas vieläpä maksoi siitä. Keikkani loppui 01.30 kun valomerkki tuli. Sen jälkeen kamojen roudaaminen autoon ja autosta taas sinne ”varastolle”. Siinä lähettyvillä oli yksi bensa-asema joka oli läpi yön auki. Menin monasti sinne kahville koska siellä kävi muitakin karaokevetäjiä keikan jälkeen. Siellä sitten porukoissa puitiin mennyttä keikkailtaa.

Siellä sitten kerroin omista kokemuksistani mm. keikkakamojen osalta. Keskusteluista viisastuneena menin ja ostin itselleni omat mikrofonit keikoilleni sekä tarvikelaukun jossa oli kaikki mahdollinen mukana ja tietysti järjestyksessä. Kello oli monasti neljä jopa viisikin aamuyöllä ennen kuin olin kotona. Siis todellakin pidin tästä hommasta kaikkien näiden kummallisuuksien jälkeen.

Mutta, mutta ne PULUNRAISKAAMAT TORIKASSIT. Oletteko koskaan kuulleet sellaisista? Minäpä kerron, minkälainen on se kassi ja miten se on syntynyt, siis… myöhemmin.

Oletteko kuulleet sanottavan, että täällä on jono? Moni varmaan ymmärtää mitä se sana tarkoittaa? Valitettavasti on ihmisiä joilta sana jono, puuttuu heidän sanakirjastaan tai sitten on kuullun ymmärtäminen vaikeaa?

Oletteko olleet kaupassa? Siellä on jono, jonotetaan Alkossa, jonotetaan Virastoissa, jonotetaan Bussipysäkillä, jonotetaan Hurstin leipäjonossa, jonotetaan Ravintolaan, jonotetaan Baaritiskille. Jumalauta joka paikkaan jonotetaan. Siis jono on sellainen, jossa ihmiset seisoskelevat tekemättä mitään ja peräkkäin, siis jonottavat jonnekin tai jotain. Tämä nyt tiedoksi niille uuvateille jotka eivät tiedä mikä on JONO?

Jonon pituus taas vaikuttaa siihen mitä mielenkiintoista siellä jonon päässä on tarjolla? Jonon yleensä näkee ja jokainen tekee sillä perusteella päätöksensä siitä, että kannattaako jonottaa vai ei?Tässä olen kuvaillut jonon jonka voi nähdä kokea ja jopa haistaa.

On olemassa jonoja joita ei voi nähdä, koskettaa tai haistaa. Jonotetaan leikkaukseen, jonotetaan asuntoa, jonotetaan passia, jonotetaan viisumia tai soitetaan puhelinoperaattorille kuullaksesi ”Olette jonossa”. Just niin nyt alkaa jo vituttaa..

Ravintolaanhan mennään nykyään puolenyönpaikkeilla, koska jonotetaan Alepassa, Alkossa, Bussipysäkillä jne. Ollaan kotona ystävien kanssa ja nautitaan saalista mitä on jonotettu, kunhan on ensin jonotettu vessaan. Sitten kotona hoilataan kaikki paskat kotikaraokebiisit, ärsytetään naapuri hermoromahduksen partaalle laulamalla kaikki ohi nuotin ja nupit kaakossa, tietenkin!

Jossain vaiheessa nämä jonottajat kekkaavat, että mennään KARAOKEBAARIIN. Nyt puhun sadoistatuhansista jotka kekkaavat saman asian samaan aikaan ja ympäri Suomen. Voitte vaan kuvitella mitä silloin tapahtuu. Tämä iloinen, värikäs humalainen porukkaa täyttää kadut, puistot, taksit ja kaiken mahdollisen. Rallattelevat niitä biisejä ja miettivät, että mitähän sitä oikein laulaisi? Kaikki kuppilat täyttyvät ja taas syntyy niitä helvetin jonoja. Sitten tuo massa pääsee ravintolaan huomatakseen, että baaritiskille on ihan vitunpitkä jono!

Sitten ne huomaavat minut. Istun siellä ihan yksinäni. Ei ole jonoa, siis ainakaan näkyvää jonoa. 10 tyyppiä hyökkää minun luo ja kysyy, että onks pitkä jono? Sanon että” Tunti”. Voi perkele siitä se sitten alkaa. Jonotetaan omaa KARAOKELAULUVUOROA! Kaikenlaisen muun jonottamisen nämä uuvatit kyllä ymmärtävät ja jopa sietävätkin sen kun ne näkevät humalaisen silmillään, jonon. Karaokessa jono? Ei helvetti ja sitä ei näe, sitä jonoa.

Tosiaan kun sitä jonoa ei näe, sinun on vaan uskottava siihen, että siellä on jono. Sitä on oikeasti 3promillen kännissä vaikeaa ymmärtää. Et muutenkaan näe, et kuule kunnolla, et pysy pystyssä ilman tukea, kirjoittaminen on vaikeata ja saatika sitten muistaminen. Ajattele, kaveri tulee kysymään, että onko pitkä jono? Saa vastauksen, että on tunnin verran. Sitten hän hoipertelee pöytään, vie sinne bisset joista on jo matkalla puolet kaatunut pitkin lattiaa ja loput kaatuu pöydälle. Kaverit kysyvät, oliks pitkä jono? Tyyppi ei muista kun sen, että kaato bisset pitkin pöytiä, lähtee hakemaan uusia.

Hän huomaa helvetin pitkän jonon baaritiskille, päättääkin käydä kysymässä taas karaokejonon pituutta kun ei muista kysyneensä sitä. Saa siihen vastauksen, unohtaa sen kun odottaa vuoroaan baaritiskille. Kysyykin sitten jo kolmatta kertaa karaokejonoa kun on vihdoin saanut ne bisset mukaansa. Pääsee takaisin pöytään monen mutkan kautta ja unohtaa sen, että oli kysynyt sitä karaokejonon pituutta. Tähän operaatioon on jo kulunut aikaa puolituntia, jonotuksineen, eikä ole vielä päässyt katselemaan edes karaokelistaa, niistä biiseistä. Kysellyt vasta jonon pituutta mitä ei edes muista. Ajatelkaa sitä, että tämä sama operaatio toistuu monen muunkin kohdalla, aika kuluu ja jono kasvaa karaokessa, siis se näkymätön jono.

Vihdoinkin tämä onneton jonottaja on saanut jostain karaokelistan, laput pöytään, saanut jollain kummallisella käsialalla ne biisitkin töhrittyä siihen lappuun. Tuo ne sitten minulle ja kysyy, ”Koska on meidän vuoro?”. Katselen niitä lappuja ja laitan ne kasan pohjimmaisiksi kun niitä uusia muitakin on jo siihen tullut. Sanon hänelle” Reilu tunti menisi aikaa”. Silloinhan tuo tyyppi suuttuu ja sanoo, ”Vittu me ollaan täällä oltu jo tunti tajuuksä?” Kyllä minä sen tajuan mutta tyyppi ei varmaan tajua sitä mihin se tunti hänen kohdallaan on mennyt, enkä jaksa sitä sille ruveta selittämään. Lukekoon vaikka tuolta jos joskus tänne blogiin eksyy?

Kerran tuli yksi nerokas blondi kysymään minulta jonon pituutta. Silloinkin vastasin, että tunnin verran. Tiedättekö hän tuli tasan tunnin kuluttua kysymään, että ”Paljonko nyt?” vastasin ”Puolituntia”. Sillon hän sanoi ”Kannatti odottaa sillä nyt on jono enää puolituntia”. Tokaisin hänelle ” Et kyllä enää kerkii laulaa sillä täällä tulee puolentunnin kuluttua valomerkki ja silloin laulut loppuu.” Siis ei blondi tajunnut, että toisessa päässä tulee aikaraja vastaan. Aah tätä nerouden kyllästämää kansaa jotka on niin vitun fiksuja. Odottaa tunnin päästäkseen odottamaan puolituntia saamatta mitään. Aika on suhteellinen käsite.

Arvatkaapa kumpi noista pääsi laulamaan? Laput ovat samalta illalta

Oikein, ei kumpikaan… Näin me koemme erilailla sen jonottamisen. Minä kun niitä jonoja en tee!

Kuka on Neiti Silmä? Neiti silmä on yksi karaokea harrastava neiti, siis neiti. Miksi Neiti Silmä on Neiti Silmä? Hänellä on aivan upeat, ihanat suuret ja aistikkaat silmät. Voisi sanoa, että lehmän silmät. Oletteko muuten koskaan katsoneet lehmää silmiin? Lehmän silmät ovat mielestäni kauniit suuret ja pelokkaasti sielukkaat, siis kauniit. Niin eihän Neiti Silmä voi olla Neiti Lehmänsilmä, ei missään tapauksessa. Olkoon hän siis ihastuttava ja vihastuttava Neiti Silmä.

Aivan pakko kertoa seuraava tapaus, jota en olisi ikinä kuvitellut tapahtuvan Neiti Silmän kanssa. Neiti Silmä tuli ystävättärensä Neiti Boobsin kanssa viettämään ilta baariin. Tiedoksi, että Neiti Boobs ei laula. Hän on kaunis ja erittäin viehättävä johon voisin jopa rakastua. Hän siis kuuntelee sujuvasti kaikkea laulantaa ja viettää siten iltaansa karaokebaarissa.

Neiti Silmä tuli laulamaan ja pyysi nostamaan kyseistä kappaletta 3 puolikasta sävelaskelta ylöspäin. Tein työtä käskettyä ja… katsoin kun hän veti mikrofonia yhä pidemmälle ja pidemmälle, silloin se tapahtui! Mikrofoni nappasi kaiuttimista signaalin eli sen lauluäänen ja ilmoille kajahti epämiellyttävä vinkuminen eli kiertoilmiö kun kaksi erilaista signaalia kohtaavat toisensa.

No biisi loppui ja Neiti Silmä kysyi, että ”Mitä tapahtui?”. Sanoin, että ”Vedit mikrofonia kauas suustasi, jolloin se nappasi äänesi tuosta kaiuttimesta, mikä on pääsi yläpuolella”. Hän siihen hyvin tuohtuneena ”Kuule minä olen opiskellut 3 kuukautta mikrofonitekniikkaa ja opettajani on sanonut, että mikrofonin täytyy pitää kaukana suusta. Eikä tällaista ole ennen tapahtunut.” Just joo voi vittu. Sanoin hänelle, että ” Laita se mikrofoni seuraavalla kerralla lähemmäs suuta, niin mulle jää varaa miksata sua. Äänesi menee ohueksi ja silloin saattaa käydä noin.” Hän siitä sitten lähti tuohtuneena pois, pöytäänsä istumaan. Muistaakseni sanoin, että olen 10 vuotta näitä hommia tehnyt, miksannut ihan oikeita artistejakin (vittu, että pitikin mennä sanomaan, moka moka) ja hyvin on mun miksaukset ammattilaisille kelvannut. Sentään minäkin jotain tiedän.

Nyt tulee vähän tekniikka ja siis mikrofonitekniikka, tiedoksi. On olemassa erilaisia mikrofoneja, dynaamisia (yleisin) ja kondensaattorimikrofoneja (tarvitsee oman virran toimiakseen). Olettehan nähneet sellaisen ns. verkon mikrofonin päässä? Sitä kutsutaan grilliksi. Grillin sisällä on piilossa mikrofonin sielu eli kapseli. Tämä kapseli taas on vähän niin kuin kaiutin mutta se toimiikin päinvastoin. Sen tarkoituksena on kerätä sitä ääntä jonka me kuulemme. Muuttaa se ääni signaaliksi joka sitten johdolla tai johdottomasti johdetaan jonnekin. Tässä tapauksessa mixeriin eli sekoittimeen jossa musiikki ja laulusignaalit sekoitetaan keskenään ja tuotetaan kaiuttimista ulos, äänenä jonka tässä tapauksessa kuulemme musiikkina johon on yhdistetty lauluääni. Minun tehtäväni on sitten saada nämä kaikki signaalit balanssiin (tasapainoon) joka kuuluu valmiina musiikkina. Helppoa eikö?

Niin niistä mikrofoneista, elikkäs kapseli joka on mikrofonin sielu. Kaikki mikrofonit näyttävät samanlaisilta mutta toimivatkin sitten erilailla, kapselista riippuen. Se kapseli siis kerää ääntä. Se miten se kapseli sitä kerää on joko, hertta tai superhertta. On niitä muitakin mutta nyt puhutaan näistä yleisimmistä. Hertta. Nimensä mukaisesti sen äänenkeräämisen suuntakuvio on sydämenmuotoinen ja kerää ääntä laajalta alalta. Superhertta kerää ääntä vain kohtisuorasti ja takaa. Siksi räppärit suosivat tätä kun sen mikrofonin voi peittää sillä lailla nyrkin sisään ja se vaan toimii.

Karaokessa yleisesti kapseli on hertta. Kun tällaisen herttakapselin peität, rupeaa se kiertämään Tai kun vedät sen liian kauas suusta se ottaakin äänen kaiuttimista joten lopputulos on sama, vinkuminen eli kiertoilmiö. Siis vitun makee saundi loppupeleissä. Tosin se saundi voi kaiuttimista rikkoa jonkun elementin. Siksi sitä pyritään välttämään, siis kiertoilmiötä.

Mitä minä tällä halusin kertoa? Halusin kertoa sen, että mikrofonit, mikrofonitekniikka, tila, miksaaja, laulaja, ja musiikki muodostavat yhdessä kauhuskenaarion. Tässä kokonaisuudessa ei ole vain yhtä tekijää miksi jotain tapahtuu. Oli se sitten miellyttävää tai epämiellyttävää? Minun tehtävänäni on tehdä tästä olemassa olevasta kauhuskenaariosta miellyttävä kokonaisuus, laulajalle, yleisölle ja itselleni. Jos minä rupeaisin voivottelemaan, että ei oo koskaan sattunut tollasta. Voi perse, en kyllä vois tehdä tätä työtä jota oikeasti rakastan. Pitää vaan muistaa, että kaikki on mahdollista ja miettiä, että mitä voisi tehdä toisin. Niin minäkin pyrin tekemään..

Tosiaan Neiti Silmä tuli ja lauloi seuraavan biisin. Piti mikrofonia lähellä suutaan, melkein suussaan ja sanoi minulle, että ”En minä tällai voi laulaa. Tää on kaikki vasten mun saamaani opetusta.” Voi helvetti jos ihmisellä ei ole muuta kun ON tai OFF ei välimuotoa ollenkaan. Mikrofoni suussa tai metrin päässä. Tietävinään kaikesta kaiken. Tai sitten hänen opettaja ei ole sanonut, että mikrofonia voi myös liikuttaa. Tulee mulle siihen vielä nakkelemaan niskoja, niin huh huh. Kaikki alkoi siis hänen kysymyksestään. MITÄ TAPAHTUI? Siihen annoin vastauksen. Niin ja siitä Neiti Silmä lähtikin pois manaten minut varmaan alimpaan helvettiin, siltä se ainakin näytti.

Sellasta se on kun yrittää selittää, mitä tapahtui.

Tapasin NeitiB:n. Ollessani Espoon Yrittäjien hallituksessa, kuuluin mm. toimikuntaan joka järjesti kaikenlaista vapaa-ajan virikettä yrittäjille, siis juhlatoimikuntaan. Tämä NeitiB oli siellä sihteerinä. Järjestettävänä oli Suuri Yrittäjäjuhla ja siihen suunnittelimme illan ohjelmaa. Kävimme läpi aikatauluja bändejä jne. Miten ollakaan siinä tuli puheeksi yksityiselämä ja ihmissuhteet. Aikamme siinä läpätimme asioita ja sovimmekin, että NeitiB tulee joku päivä luokseni kahville. No tuo kahvireissu sitten kesti 8 vuotta. Tulihan siinä useampikin kahvi juotua.

Tässä vaiheessa olin jo lähtenyt siivousyrityksestäni pois ja olin eräässä suomen suurimmassa työvaatevuokrafirmassa avainasiakaspäällikkönä. NeitiB teki sivutyönään karaokejuontajan töitä. Minä tietysti olin useampana iltana keikalla mukana katselemassa tuota outoa ja mystistä hommaa. Kuuntelin, ihastelin, katselin ja olin aivan karaoken lumoissa. Osasihan NeitiB laulaakin ja olin aivan myyty. Siinä tuli sitten puheeksi, että jos minäkin voisin kokeilla tuota työtä ja miten sitä voisi oppia tekemään? Niinpä sitten NeitB esitteli minut työnantajalleen joka oli erään kuuluisan uutisankkurin veli. Siis tuttu teeveestä.

Siinä sitten keskustelimme aiheesta ja NeitiB lupasi minua opastaa ja opettaa jos vaan Herra Voice minut hyväksyy oppipojaksi kyseiseen hommaan. Ja vitut Herra Voice sanoi, että ei nyt oikein voi ottaa oppilaita kun on niin kireä markkinatilanne. Ajattelin, että onhan nyt kumma ukko jos ei ota mua hommiin. Ainahan markkinatilanne on tiukka ja uusia ihmisiä tarvitaan. NeitiB joka oli arvostettu henkilö karaokemarkkinoilla. Hän lupasi minua kouluttaa, siis ottaa omalle keikalleen mukaan ja minä voisin siinä harjoitella. Viikko siinä meni kun Herra Voice sitten soitti ja halusi uudestaan keskustella asiasta. Tänä aikana olin manannut Herra Voicen alimpaan helvettiin, mädäntyköön sinne koko karaokepaskansa kanssa.

Niin pääsimme sopimukseen, että NeitiB kouluttaa minua ja se ei maksa Herra Voicelle mitään. Hän oli kuvitellut, että minulle pitäisi maksaa jotain kun olen keikalla mukana.

Muutama kuukausi siinä meni opetellessa Mellit, Finkkarit, Suomipopit, Suomirokit, Powerit, Pioneerit jne. Mikkilinja. spiikkimikki, laulumikki, volume, mastervolume, kaiku, transponointi ylös ja alas, balanssi, saundi, kajarit, monitori, piuhat ja televisio. Helppoa eikö vaan? Nuo kaikki kun osaa laittaa nippuun niin siitä se syntyy, toimiva karaoke. Niin sitten on vielä, on ja off.

Tämän jälkeen olikin jo oman keikan vuoro. Herra Voice oli soittanut NeitiB:lle, että joko Custom olisi valmis keikalle? Minulle luvattiin 350,00mk keikasta kun olin vielä harjoittelija. Normaali keikkapalkkio oli silloin 470,00mk jos olit pro. Keikkani oli Ruoholahdessa sijaitsevassa kuppilassa ja aloitusaika klo 21.00. Herra Voice oli luvannut tuoda laitteet ja laittaa ne valmiiksi minulle sekä lupasi jotain opastusta hommaan. Olin paikalla jo klo 20.00 ja ajattelin, että minulle jää aikaa siinä sitten opetella sekä kerrata oppimaani. Klo oli 20.30 eikä Herra Voicea näkynyt, klo 20.45 ei mitään. Klo 20.55 Herra Voice tulee ja pyytää minut roudaamaan sitä armotonta kamakasaa josta pitäisi saada aikaan karaoke. Silloin mua vitutti, pelotti ja olin ihan hyytelöä. Ihmiset huusivat, että koska se alkaa ja ravintoloitsija katseli kulmien alta murhaavasti.

Niin Herra Voice lähti, jätti minut yksin sen kamakasan kanssa ravintolaan josta pitäisi rakentaa toimiva karaoke. Muisti sentään toivottaa minulle ”HYVÄÄ KEIKKAA” voi vittu!

Siinä sitä sitten oli, kassia, laatikkoa, räkkiä, kajaria, kajarinjalkoja, pussia, nyssykkää, levypakkia, johtoja, levyjä, vihkoja, kyniä ja lippuu sun muuta lappuu, mikrofoneja unohtamatta. Meinas kyllä tulla paskat housuun ja kello kävi, tik tak tik tak. Onnekseni NeitiB oli arvannut tämän kun hän Herra Voicen tunsi. NetiB purjehti ovesta sisään pelastavana enkelinä. Saimme karaoket pystyyn ja klo oli silloin 21.30

Yhdessä hoidimme niin sanotusti homman himaan ja asiakkaat sekä ravintoloitsija olivat tyytyväisiä. Ravintoloitsija jopa sanoi, että ”Tulkaa toistekin yhdessä keikalle kun se meni niin hyvin!”. Tästä se ajatus sitten lähti, että perustetaan Ohjelmapalveluyritys ja ruvetaan itse tekemään näitä hommia. Se onkin sitten jo toinen juttu, se ohjelmapalveluyritys ja siitä myöhemmin lisää.

Nyt ei muuta kun hyvää yötä ja laulakaa Karaokea, jos osaatte?

Tosiasiassa olen kahden lapsen isä joka on ollut pari kertaa oikeen avioliitossa. Kun, ei kerralla opi. Tyttäreni on jo aikuinen nainen ja poikani “kevari-iässä”. Itse pidän Custom moottoripyöristä joilla ajelen. Siitä nimi Custom.

Koulujakin olen käynyt joskus. Takana on kansakoulu, keskikoulu ja Ravintolakoulu Perho. Luin minä itseni mainostoimittajaksikin joskus vuonna nakit ja muusi. Tämän lisäksi olen käynyt kaikenlaisia työantajien järjestämiä/ostamia koulutuksia jotka liittyvät kaikki myyntiin ja markkinointiin. Porin Aikuiskoulutuskeskuksessa olin puolivuotta ja opiskelin Ääni – ja valotekniikkaa. Perskules mähän olen koulutettu mies ja sisäsiisti. Poltan tupakkaa ja juon kossubatteryä. Viiniäkin kippaan tonkkakaupalla.

Työkokemukseni koostuu siis ravintola-alalta, myynnistä ja markkinoinnista ulkomainospuolelta.

Olen minä ollut päätoimittaja ja tuottaja lehdessä nimeltään, Ensin Espoolaista. Lehti oli Espoon Yrittäjien oma julkaisu.

Siivousalaan tutustuin Servi-Systemsin kautta jossa olin muutaman vuoden erikoistyönjohtajana.Siitä innostuin niin, että perustin oman siivousliikkeen työnantajaltani salassa. Jostain kumman syystä Servin suurin asiakas halusi minun asiakkaaksi ja ei kun tervetuloa. Antoivat mulle muuten kenkää Servistä, siis monoa perseeseen.

Siivousliikettä pyöritin vaimoni kanssa 10 vuotta yhdessä ennen kuin erosimme. Hän jatkaa edelleen, minä en vaan enää jaksanut luututa.

Siinä samalla olin Espoon Yrittäjien hallituksessa 6 vuotta, että järjestökokemustakin löytyy. Sain minä oikeen pronssisen ja hopeisen yrittäjäristin kunniakirjojen kera. Meinaan, että jos vaikka Itsenäisyyspäivänä haluaisi brassailla, niin mulla on.

Se oli jotain vuonna 1998 kun tapasin naisen jonka kanssa en mennyt naimisiin. Oltiin niinku kimpassa sitä autuutta kesti 8 vuotta. Olkoon hän vaikka neitiB. Hän oli silloin karaoke-emäntänä ja minua rupesi kiinnostamaan myös tuo ihmeellinen karaoken maailma. Yksi kerta oltiin karaokebaarissa ja hän laittoi minut laulamaan, olin kyllä ihan tuhannen tuubassa mutta Moskovan Valot kajahti eetteriin täysillä ja siitä se sitten lähti. Sain olla hetken TÄHTI ja minulle se oli TÄHTIHETKI.

Te arvoisat lukijat jotka löydätte blogini ja sattumalta tunnistatte vaikka itsenne sieltä. Muistakaa se, että nämä ovat MINUN ajatuksiani, asioita, tapahtumia ja kokemuksia siitä kuinka tämä on välillä vittumaista, hermoja raastavaa mutta silti niin ”rakastettavaa” duunia.

Eniten vituttaa kaikki T. Custom